Fengshui on ympäristöoppi, joka on ohjannut perinteistä kiinalaista rakentamista vuosituhansien ajan.
Joka kulttuurissa on aina rakennettu kulloiseenkin ilmastoon ja paikallisiin rakennusmateriaaleihin parhaiten soveltuvin tavoin ja tekniikoin. Monissa maissa tieto on välittynyt isiltä pojille. Kulttuureissa, joissa tietoa on voitu välittää kirjallisessa muodossa, tieto on kehittynyt tieteeksi.
Kiinalaisessa korkeakulttuurissa filosofiset käsitteet, monenlainen tekniikka ja eri alojen tieteelliset tutkimusmenetelmät kukoistivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kiinalaisen perinteisen tieteen osa-alueet ovat kuitenkin eri tavoin jaoteltuja kuin mihin olemme länsimaissa tottuneet.
Lännessä puhutaan nykyään kokonaisvaltaisesta ihmiskäsityksestä. Kiinalaiseen perinteeseen on aina kuulunut ymmärrys siitä, että ihmisen fyysisessä ja henkisessä hyvinvoinnissa on kyse myös hänen fyysisestä ympäristöstään. Fengshui on työkalu juuri tuon ihmisen ja hänen ympäristönsä välisen suhteen tutkimiseen.
Fengshuin piiristä löytyy runsas kirjo eri aikoina kehittyneitä fengshui-koulukuntia. Asiansa osaavat fengshui-mestarit tuntevat ja käyttävät niistä vähintäänkin kymmeniä. Villa Kivirannan suunnittelussa on käytetty pääasiassa niin kutsutun muotokoulukunnan näkökulmia sekä tarkat ilmansuunnat ja rakennusajan huomioon ottavaa, sanyuan-koulukuntaan kuuluvaa xuankong feixing -menetelmää.
Kaikessa rakennussuunnittelussa on otettava huomioon monen tasoisia näkökulmia. Vaikka suunnittelun apuna käytettäisiin epätavallisempia menetelmiä, asiallinen ja toimiva arkkitehtisuunnittelu on joka tapauksessa aina ensisijaista.
Muotokoulukunta antaa siihen hyvät perustyökalut. Sen teoriat ovat arkijärjelle helposti ymmärrettävä. Ne perustuvat jo biologiasta kumpuaviin perustarpeisiimme. Näitä ovat pääasiassa suojan tarve ja tarve tilojen helppoon hahmottamiseen sekä hierarkkisuuteen.
Muotojen näkökulmasta voidaan tarkastella jo ympäristötekijöitä ja tontin muotoa. Villa Kivirannan ympäristö on rauhallinen ja väljä omakotialue Hämeenlinnan tuntumassa. Ympärillä on puustoa ja lähistöltä aukeaa peltoja. Järvi on aistittavissa lähellä, vaikka näkymä vedelle onkin tontilta peitossa.
Kiilan muotoinen tontti jakautuu kahteen osaan, tieltä päin varjoisampaan, kapeaan metsäkaistaleeseen ja tiheän, korkean kuusiaidan taakse jäävään valoisaan puutarhaan. Fengshuin käsitteistöä käyttäen, kauimmaisena sisääntulosta olevaa aluetta kutsutaan komentopaikaksi.
Energia, kiinalaiselta nimeltään qi, virtaa kiinalaisen käsityksen mukaan kulkuväyliä pitkin ja kulkijoiden mukana.
Liian suoraviivaiset energialinjat ovat kuitenkin uhkaavia. Koska edelleen hyväkuntoinen kuusiaita päätettiin säilyttää, energia pääsee kerääntymään sen taakse. Puutarhan puoli ja kuusiaidan suojaisa syli osoittautui siis monesta näkökulmasta tarkasteltuna luontevimmaksi rakennuspaikaksi.

Kiinalaiset keksivät kompassin. Sitä käytettiin alunperin nimenomaan ennustus- ja fengshui-tarkoituksiin.
Erilaisia ilmansuunnat huomioon ottavia kompassikoulukuntia on kehittynyt vuosisatojen aikana lukemattomia. Osa niistä on osoittautunut toimimattomiksi tai epäkäytännöllisiksi. Osa taas on muotoutunut hyvin hienostuneiksi tavoiksi kerätä sellaista tietoa, josta tavallisia aisteja käyttämällä on vaikeaa tai mahdotonta saada otetta.
Fengshui-mestarien tietotaito perustuu paitsi näiden lukuisien koulukuntien teoreettiseen tuntemiseen, myös kokemukseen. Kyse on ikään kuin työkalupakista, josta ammattilainen kykenee valitsemaan kulloiseenkin tilanteeseen ja toivottuun lopputulokseen parhaiten soveltuvat välineet.
Talonsuunnitteluprojekteissa toimivin kompassimenetelmä on yleensä edellä mainittu, tarkat ilmansuunnat ja rakennusajan huomioon ottava sanyuan-koulukuntaan kuuluva xuankong feixing -menetelmä. Sitä kutsutaan myös lentävien tähtien menetelmäksi.
Lentävä tähti -termi kuvaa tässä yhteydessä energiatilaa. Arkkitehtuurin termein puhutaan usein paikan hengestä. Fengshuin avulla paikan henki tai energiatila voidaan ilmaista numerosymbolein ja -yhdistelmin.
Numeerisessa muodossa oleva energiakartta konstruoidaan käyttäen apuna rakennuksen rakennuskautta, siis aikaa, ja tarkkoja ilmansuuntia. Ilmansuuntien ja paikan magneettikentän selvittämiseen käytetään mieluiten isokokoista fengshui-kompassia, kiinalaiselta nimeltään luopan.
Omakotitonteilla rakennuksen suunta on monesti määrätty jo kaavassa. Villa Kivirannan tontilla rakennukset oli kuitenkin mahdollista sijoittaa vapaasti valitun koordinaatiston mukaisesti. Niinpä suunnittelun ensimmäinen vaihe oli erilaisten mahdollisten rakennussuuntien vertailu.
Erilaisia karttavaihtoehtoja tutkittiin kahdeksan kappaletta. Niiden optimaalisia tilaratkaisuja, kuten ovien paikkoja ja makuuhuonejärjestelyjä arvioimalla loogisimmaksi valikoitui yksi suunta. Talo päätettiin asetella tontille siten, että sen pääjulkisivu on 70°-80° itään. Vasta tämän jälkeen oli mahdollista aloittaa tarkempi luonnossuunnittelu.

Rakennuksen suunnittelukin lähtee aina ensisijaisesti muotokoulukunnan lähtökohdista.
Suorakaiteen muotoinen rakennus on yleensä suositeltavin. Se on talossa liikkujan helppo hahmottaa. Lisäksi rakennuksessa olisi suotavaa olla mahdollisimman selkeä tausta ja edusta.
Energia joka tulee selkeästi yhden julkisivun suunnasta ja pysähtyy sitä vastapäätä olevaan suuntaan muodostaa talolle yksiselitteisen energiatilan. Villa Kivirannan tapauksessa ulko-ovia on useita, joten rakennuksen selkeän pääjulkisivun aikaansaaminen oli hiukan haasteellista. Suuntaa kuitenkin antaa rakennuksen tukeutuminen metsän reunaan ja pääoven avautuminen pitkälle, avaran sisääntulopihan puoleiselle julkisivulle. Viime kädessä Petteri Patolinnan suunnittelema julkisivu kattolippoineen viestittää riittävän selkeästi rakennuksen katsovan pääoven suuntaan.
Yksi fengshuisa käytettävistä työkaluista on yin/yang -teoria. Sen on mukana kaikkessa kiinalaisessa ajattelussa, myös fengshuissa. Kaksikerroksisen talon voi esimerkiksi ajatella jakautuvan yiniin ja yangiin, eli rauhalliseen ja aktiiviseen vyöhykkeeseen kerroksien mukaan.
Aktiivisimmat tilat ovat alakerrassa ja rauhalliset makuuhuoneet ja Jessen työtila sijoittuvat yläkertaan. Myös kunkin kerroksen voi jakaa yiniin ja yangiin. Oviaukkojen läheisyys tuo yangia. Niinpä yläkerrassakin Jessen työtila on lähempänä portaita ja makuuhuoneet kauempana yin-paikoilla.
Energian kulku, eli qi:n virtaaminen talon tiloista toiseen, on yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna yksinkertaisesti arjen logistiikkaa.
Toisaalta kyse on myös rytmillisyydestä ja sikäli estetiikasta, kuten tilojen liittymisestä toisiinsa sekä näkymien ja suojaisien nurkkauksien luomisesta. Rytmiä voidaan saada aikaan viimekädessä myös sisustusratkaisuilla, lattiamateriaalien ja seinävärien jaksotuksella, matoilla, valaistuksella ja lukemattomilla muilla pienemmillä tehokeinoilla.
Eteishalli on väljä, jotta sisääntulossa on riittävästi tilaa lasten pukemiselle ja vieraiden halaamiselle, energioiden vastaanottamiselle. Kiinalaiset kutsuvat ovelta avautuvaa tilaa nimellä mingtang eli loistava sali.
Kompassimenetelmistä lentävien tähtien menetelmän opiskelu vie parhaimmillaankin useita kuukausia ja hallitseminen vuosia. Tässä yhteydessä esitän asiaan jo perehtyneille joitakin tilasuunnitteluun vaikuttaneita näkökohtia.
8-kausi, Itä 1 -kartta:
977 532 759
868 186 314
423 641 295
Lentävien tähtien menetelmä kertoo rakennuksen eri osien energiatilasta. Eri toiminnot kannattaa siis sijoittaa sellaisiin suuntiin joissa energiatila jo luonnostaan tukee tuota toimintaa.
Esimerkiksi Villa Kivirannassa pääsisäänkäynti on sijoitettu vesitähti 8:lle. Teorian mukaan se on erityisen suotuisa vauraudelle. Takaovi puolestaan on vesitähti 9:llä. Se viestittää samaa teemaa pitkälti tulevaisuuteen.
Talon asukkaiden syntymävuoden perusteella lasketut energiat on otettu huomioon talon rakennussuunnan valinnassa ja kullekin suotuisimpien oleskelupaikkojen, erityisesti nukkumapaikkojen määräytymisessä. Perheenjäsenten minggua-numerot ovat:
Laura: 8
Jesse: 3
Aku: 6
Lauran ja Jessen nukkumasuunta on heille molemmille suotuisa. Sänkyjen paikat ovat erityisen suotuisat Jesselle ja Akulle. Myös Lauran ja Jessen työhuoneet ovat heille suotuisilla alueilla. Kylpyläosasto ja kotiteatteri-huone soveltuvat parhaiten juuri lepoon ja löhöilyyn.
Fengshuin ensisijainen päämäärä on ihmisen terveys ja viihtyvyys. Siksi rakennuksen tilasuunnittelua ohjaa pitkälti se, mistä kullekin perheenjäsenelle löydetään suotuisimmat oleskelupaikat.
Yleensä vietämme eniten aikaamme sängyssä, sohvalla ja työpöydän ympäristössä. Siksi jo Villa Kivirannan ensimmäisissä luonnoksissa oli ehdotukset näiden tärkeimpien huonekalujen paikoista. Lauran ja Jessen toiveena oli lisäksi saada iso keittiö joka toimisi samalla arkiolohuoneena. Sieltä löytyykin kaikille perheenjäsenille sopivat paikat.
Energiatilaa voidaan säädellä haluttuun suuntaan väreillä. Lentävien tähtien kartta antaa suuntaviivat siitä, mitkä värit ovat suotuisimpia missäkin osassa taloa ja tiloja. Tarkemmissa sisustusratkaisuissa fengshui antaa kuitenkin loputtoman määrän erilaisia mahdollisuuksia. Kukin voi siten toteuttaa sisustuksensa aivan omaa tyyliään ja mieltymyksiään noudattaen. Fengshuita voidaan myös käyttää apuneuvona aivan pienimmänkin esineen sijoittelussa.
Perinteisen kiinalaisen ajattelutavan mukaan maailma on koko ajan jatkuvassa muutoksessa.
Energiatilankin katsotaan muuttuvan ajan myötä. Niinpä fengshuin avulla voidaan pyrkiä optimoimaan tilojen suotuisuus suunnittelemalla ne siten, että perusasiat ovat kohdallaan mahdollisimman kauaskantoisesti.
Tarvittaessa voidaan sitten tehdä pienempiä muutoksia vuoden, kuukauden tai joissain erityistapauksissa jopa päivän tai kellonajankin tarkkuudella. Aika-aspektin huomioon ottaminen auttaa meitä ymmärtämään miksi ideaalista taloa, aivan kuten ideaalista maailmaa, on mahdotonta saada aikaan. Voimme tosin aina pyrkiä tavoittelemaan
täydellisyyttä. Viimekädessä kohtaloomme vaikuttavat kuitenkin vielä monet muutkin asiat kuin fengshui.
Fengshuin näkökulmasta taloa voidaan elävöittää jo puutarhasta käsin. Muotoseikat, kuten tontti, maasto, kulkuväylät, ympäröivät rakennukset ja luonto sekä valon pääsy tontille ovat luonnollisesti tässäkin ensimmäisiä huomioon otettavia seikkoja.
Villa Kivirannan tontilla alkuperäinen tiheä kuusiaita päätettiin jättää paikalleen. Se on melko hyväkuntoinen ja muodostaa jo valmiin suojan pohjoisen puolelle. Samalla se toimii näkö- ja ääniesteenä tien ja talon välissä.
Jo ensimmäisellä tonttikäynnillä tuli myös selväksi, että autotalli jätetään kuusiaidan taakse, tien puoleiselle tontin osalle. Näin aurinkoiselle pihalle jää enemmän tilaa ja autojen kääntöalue sijoittuu näkymättömiin talolta. Kuusiaidassa oli sopivalle kohdalle muodostunut jo valmiiksi harvempi kohta. Pienellä karsimisella kahden kuusen väliin saadaan luonteva kävelyportti autolta talolle.
Suotuisien näkymien lisäksi talon ulkopuolella voidaan huomioida edellä mainitut lentävät tähdet.
Joistakin suunnista avointa tilaa kannattaa rajata korkeammilla puilla ja ikivihreillä pensailla. Toisaalta näkymät kannattaa puolestaan avata.
Värit voidaan ottaa huomioon jo puutarhaistutusten valinnassa. Niinpä joihinkin suuntiin talosta katsottuna on ideaalista istuttaa tietyn värisiä perennoja. Yksivuotisilla kasveilla voidaan varautua jopa kesän kuukausitähtiin. Harvoin puutarhasuunnitelmia kuitenkaan tehdään näin suurella tarkkuudella. Fengshui tarjoaa tosin mahdollisuuden tähänkin.
Jessen jo alussa esittämä ajatus japanilaisesta kivipuutarhasta sovitettuna hämäläiseen metsämaastoon on luonteva ja helposti toteutettava. Ilta-auringon suunta on myös looginen suunta saunaterassille ja siten kivipuutarhan katseluun. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että aasialaisten tyylivaikutteiden käyttö fengshuin yhteydessä on sinänsä tarpeetonta. Mikäli vaikkapa japanilaistyylinen pihasuunnittelu kuitenkin viehättää, se voidaan kuitenkin hyvin ottaa fengshuissakin huomioon.
Pihasuunnittelu alkaa varsinaisesti syyskuussa 2007.
Teksti:
Kristiina Mäntynen
Arkkitehti, fengshui-konsultti